PAIN (SWE) 19.1.2023 Helsinki, Tavastia

When

19/01/2023    
19:00 - 22:30

Where

Ravintola Ilves
Urho Kekkosen katu 4-6, Helsinki, 00100

Event Type

Pain-yhtyeen keikat siirtyvät tammikuulle 2023.

Ruotsalainen industrial-jyrä iskee Tampereella, Helsingissä, Jyväskylässä ja Seinäjoella. Yhtyeen keikat siirretään nyt koronakurimuksen vuoksi kolmannen kerran.

Peter Tägtgren perusti Painin vuonna 1996. Hypocrisy-yhtyeen kitaristina ja The Abyss -studion tuottajana toiminut Tägtgren sai visionsa toimimaan: hitikkäät singlet End of the Line, Shut Your Mouth ja Same Old Song ovat paaluttaneet Painin pohjoismaisen metallin kärkijoukkoon.

Painin kahdeksas albumi Coming Home ilmestyi vuonna 2016, jonka jälkeen ruotsalainen industrialin ja elektron tuoksuinen raskailu soi neljällä keikalla ympäri Suomen tammikuussa 2018.

Sittemmin maestro Tägtgren on muun muassa tiivistänyt yhteistyötään Rammstein-laulaja Till Lindemannin kanssa. Kaksikon toinen albumi F & M ilmestyi vuoden 2019 marraskuussa ja Lindemann-duo ehti ennen korona-aaltoa esiintyä Helsingin jäähallissa.

Kun Lindemannin riveissä Tägtgren toteutti “pähkähulluja ideoita”, Pain pamauttaa yleisölle armottoman konemetallikokemuksen. Bändin kaksi viimeisintä singleä Gimme Shelter ja Party in My Head ilmestyivät vuonna 2021.

Totaalista kipua oli luvassa ensin vuoden 2021 maaliskuussa, sitten tämän vuoden helmikuussa, mutta nyt Tampere, Helsinki, Jyväskylä ja Seinäjoki kokevat Painin tammikuussa 2023

Ostetut liput käyvät uudelle päivämäärälle sellaisenaan. Jos uusi päivä ei sovi, liput voi palauttaa Tikettiin 9.4.2022 mennessä. Palautetuista lipuista peritään lippukohtainen käsittelymaksu.

Voit palauttaa liput verkkosivuiltamme löytyvällä lomakkeella www.tiketti.fi/palautalippuja .

PAIN (SWE) + support
360° of PAIN Tour

to 19.1.2023 Helsinki, Tavastia (liput 28/30 e, Tiketti)

Edellisen keikkapäivien liput voi palauttaa ostopaikalle 9.4.2021 mennessä. Liput käyvät myös sellaisinaan uusina päivinä.
www.tiketti.fi/palautalippuja