Details
Date:

October 16

Time:

17:15

Event Category:

Turku

IKIMUISTOINEN ILTA – konserttisarja Turun Kaupunginteatterissa keväällä 2020

Kolme ikonista suomalaislaulajaa kohtaa Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä muusikko Petri Haapasalon kanssa. Eino Grön, Lea Laven ja Marion Rung tuovat iltoihin oman valovoimaisen karismansa lisäksi tarinoita matkan varrelta Petri Haapasalon haastattelemana. Kuulemme taiteilijoiden suurimpien hittien lisäksi heille itselleen rakasta musiikkia.
Ikimuistoista iltaa!

Ikimuistoiset illat aloittaa keskiviikkona 12.2. LEA LAVEN.
Lea Laven on Lady, jonka ura alkoi aikoinaan Pentti-Oskari Kankaan yhtyeen solistina. Hänen pitkä soolouransa on sisältänyt vuosikymmenten aikana useita hittejä. Niiden lisäksi ikimuistoisena iltana Lean seurassa saamme kuulla myös maailman luokan klassikoita intiimeinä tulkintoina.

Lauantaina 25.4. lavalle astuu MARION RUNG.
Hänet muistetaan Ladyna, jonka lukuisat menestykset kansainvälisissä laulukilpailuissa ovat tehneet hänestä tähden ei pelkästään kotimaassaan vaan myös ulkomailla. Omimmillaan hän on esittäessään sydäntään lähellä olevaa juutalaista musiikkia sekä tietysti omia hittejään.

Sarjan päättää lauantaina 9.5. EINO GRÖN, joka on tangokuningas vailla kruunua. ”Reposaaren Eikka” kävi jo 80-luvulla tekemässä tangolevyn Buenos Airesissa ollen ensimmäisiä suomalaisen tango lähettiläitä maailmalla. Tangojen ja laulelmien lisäksi Grönin hieno ääni taipuu myös amerikkalaisen lauluperinteen klassikoihin.

LISÄTIETOJA: https://teatteri.turku.fi/turun-kaupunginteatteri/ohjelmisto/ikimuistoinen-ilta